Archive for July, 2013

Nimiösivu

Tuesday, July 23rd, 2013

Jostain syystä en ole tässä blogissa vielä asiasta toitotellu, mutta kirjahan on ollut mun osalta valmiina jo useamman viikon ja parhaillaan taittajan käsiteltävänä. Hänellä on ollut muutama muukin sarjakuva-albumi työn alla mutta eilen häneltä tuli pyyntö että tekisin nimiösivulle jonkun kuvan. Olen sarjiksen valmistuttua pelaillut paria vanhaa (uudelleenjulkaistua) Zelda-peliä; Oracle of Seasonsia ja Oracle of Agesia, ja halusin jollain tavalla tuoda tätä esille. Olisi ollut hauskaa tehdä Hiskistä ja Nellistä pikseligraffaversiot mutta se ei minusta jotenkin vain tuntunut sopivan kirjan luonteeseen. Päätin sitten vain ottaa hiukan mallia pelien konseptitaiteesta.

Mun piti kirjoittaa tähän blogiin enemmänkin mun tuntemuksista saatuani sarjakuvan valmiiksi, mutten ole oikeastaan edes ajatellut asiaa vähään aikaan. Olen aloittanut uusien sarjakuvien piirtämisen ja ollut enemmän perheeni kanssa ja odottelen vain näkeväni valmiin painotuotteen elokuun loppupuolella. Kvaakissa mä summailin fiiliksiäni melko tuoreeltaan urakan jälkeen näin:

Taisin aloittaa albumin suunnittelun joskus vuonna 2010 ja vuoden 2011 alussa mulla oli (apurahan hakemista varten) jonkinlainen kuvakäsikirjoitus kyhättynä sekä muutama eka sivu luonnosteltuna. Apurahan turvin pidettyjen vapaiden avulla sain leijonaosan sarjakuvasta piirrettyä ennen kuin tytär syntyi saman vuoden syksyllä keskeyttäen piirtämisen puoleksitoista vuodeksi (asiat tärkeysjärjestyksessä). Viime vuoden joulukuussa saatujen potkujen ansiota jäi taas aikaa muullekin kuin työssä käymiselle sekä perheelle ja nyt on neljälle vuodelle hajonnut urakka mun osalta lopultakin päätöksessä ja sarjakuva taittajan hellissä käsissä.

On kohtalaisen mieletön fiilis. Mä sain sen tehtyä! Ehkä musta sittenkin tulee isona sarjakuvapiirtäjä.

 

Kannesta vielä

Monday, July 15th, 2013

En tainnut aiemmin mainitakaan että vaimoni oli niin ystävällinen että väritti kirjan kannet. Akvarellit ovat hänelle tutumpi väline ja jostain syystä halusin nimenomaan vesivärikannet. Väritys on tehty valopöydällä eri paperille kuin itse piirustus. Kukkaketo onnistui välittömästi mutta henkilöhahmoista pyysin pari lisäversiota. Tietokoneella sitten kikkailin kaiken kasaan. Lopputulos on nähtävissä muutama postaus aiemmin.

Laitetaan tähän samaan postaukseen vielä kirjankansi jota käytin omani mallina.

Alkukesäisen Marimekko-skandaalin jälkeen on jännittävä paljastaa että käytän kansia tehdessä usein vanhoja pulp-kirjoja inspiraation lähteenä. Toivottavasti mun maine (tsihih) piirtäjänä ei nyt ryvety täysin.

Koska sarjakuvani kertoo ihmissuhteista, oli luonnollista googletella malliksi rakkausromskuja. On ällistyttävää miten monissa noista on ollut Fabio mallina ja miten usein asetelma on juuri vastaavanlainen kuin tässä; mies on ikään kuin kumartuneena naisen ylle ja nainen kurkottaa ylöspäin kaula ja huulet pitkällä.  Taustalla saattaa myös olla villihevosia. Sen mä jätin omastani pois.

On vaikea sanoa miten päädyin juuri tähän lopputulokseen. Mulla oli alunperin ajatuksena tehdä kannesta paljon ilakoivampi  Yotsuba&:n (suuren suosikkini) ja muutaman muun mangapokkarin tyyliin mutta dramaattisempi lähestymistapa tuntui lopulta paremmalta. Kohtalaisen nopeasti nurkan takaa ilmaantunut deadline pakotti myös oikomaan muutamia mutkia.

Kiintoisana (?) yksityiskohtana voisin vielä mainita että Hiskin ja Nellin romanssi sijoittuu itse sarjakuvassa talvisiin maisemiin, ainoastaan kansikuvassa ollaan kesäisemmissä tunnelmissa.